Koroilla keikkuu hienosti, mutta meillä onneksi on jalat tukevasti maassa. Olemme siirtyneet auringon lämmittämään aikaan, jolloin kalenteriin ilmestyy monenlaisia juhlia. Onneksi mielikuvituksella, kukilla ja kädentaidolla saa juhlailmeeseen ihmeitä aikaan. Kuvan korkkarit menivät iloisia ja vaudikkaita synttäreitä viettävän pöytäkoristeeksi ja lopulta jalkaan tanssilattialle. Ihana idea asiakkaalta. Rohkeasti vaan ideoimaan ja miettimään juhlan teemaa. Me loihdimme mielellämme ruusut ja rönsyt aiheen mukaisesti.
Oletko koskaan ajatellut, että kukat voivat kellua. Lihansyöjäkasvit olivat syksyn hittimme ja nyt olemme siirtyneet vesikasveisin. Vesihyasintti laakealla vadilla kasvaa viherkasvin lailla. Viikonlopun kukkakimppu voi myös kellua veden pinnalla kokonaisina kukkina tai terälehtinä. Hauska värikimara olohuoneen pöydälle. Nyt on kevät, kasvun ja valon parasta aikaa kukille.