Syksy on ihanaa aikaa. Ulkona on kirpeän viileää ja puiden värit satavat maahan pehmeäksi matoksi. Illalla on ihana käpertyä sohvan nurkkaan kynttilöiden tuoksussa, lämmin teekuppi kädessä. Rauhallinen hetki hektisen päivän jälkeen on parasta sielulle. Silmäniloa saa maljakoissa olevista leikkokukista. Kaunis kimppu on hyvä ajatus ihan vain itselle omaksi iloksi.

Kesäisestä vehreydestä muistuttaa kodin viherkasvit. Niiden moninaisuus ja raikkaus virkistää. Kotoilun yksi ulottuvuus on viihtyminen ja latautuminen. Kasvit ovat merkittävä sisustuselementti ja huoneilman puhdistaja. Ne tuottavat happea ja puhdistavat ilmaa. Oikeilla kasvivalinnoilla ei hoitokaan ole vaivaloista ja kasvun ihme on silmien alla koko ajan. Ruukkuja vaihtamalla saa mielitekojen mukaan muutettua kodin ilmettä ja kotoilu saa uutta ilmettä.

 

Koroilla keikkuu hienosti, mutta meillä onneksi on jalat tukevasti maassa. Olemme siirtyneet auringon lämmittämään aikaan, jolloin kalenteriin ilmestyy monenlaisia juhlia. Onneksi mielikuvituksella, kukilla ja kädentaidolla saa juhlailmeeseen ihmeitä aikaan. Kuvan korkkarit menivät iloisia ja vaudikkaita synttäreitä viettävän pöytäkoristeeksi ja lopulta jalkaan tanssilattialle. Ihana idea asiakkaalta. Rohkeasti vaan ideoimaan ja miettimään juhlan teemaa. Me loihdimme mielellämme ruusut ja rönsyt aiheen mukaisesti.

Oletko koskaan ajatellut, että kukat voivat kellua. Lihansyöjäkasvit olivat syksyn hittimme ja nyt olemme siirtyneet vesikasveisin. Vesihyasintti laakealla vadilla kasvaa viherkasvin lailla. Viikonlopun kukkakimppu voi myös kellua veden pinnalla kokonaisina kukkina tai terälehtinä. Hauska värikimara olohuoneen pöydälle. Nyt on kevät, kasvun ja valon parasta aikaa kukille.

Näin kevään kynnyksellä kukkivat ruukkukukat ovat ihania mielen virkistäjiä kaikille esteetikoille. Kasvi kaunistaa ja antaa lupauksen kesästä. Ihanaa, näin keskitalvella lumisateessa.

Tiesitkö, että viirivehka, kumipuu ja saniainen ovat tehokkaita huoneilman puhdistajia. Happirikkaan ilman tuottamisen ohessa ne sitovat ilmasta kemiallisia kaasuja kuten foraldehyliä, asetonia ja bentseeniä. Nerokas luonnon oma huoneen raikastin. Sen lisäksi ne tuovat kesäisen vehreyden kotiin.